Kategoria: Seksinovellit

Sivu 1

admin Seksinovellit
05.06.2014
9297 näyttökertaa
0 kommenttia
5.00

Olin pari vuotta sitten Hollannissa ja osuin paikalliseen yökerhoon jossa esiintyi joku rockbändi jonka nimeä en ollut aiemmin edes kuullut. Paikka oli täynnä väkeä ja tunnelma oli todella tiivis. Edessäni seisoi nuori musta nainen joka tanssi ja hyppeli riehakkaasti bändin tahtiin. Hän oli hoikka ja pukeutunut ohuisiin valkoisiin matalalantioisiin housuihin ja siniseen toppiin. ja hänen...

admin Seksinovellit
01.06.2014
39253 näyttökertaa
0 kommenttia
3.78

Tämä tapahtui 70-luvun alussa. Asuin maalaistalossa ja tilan töihin osallistuttiin jo pienestä pitäen. Kun olin tuolloin jo 15-vuotias, osallistuin tavan mukaan jo ”miesten töihin”. Oli elokuun loppu, koulun kesäloman viimeiset päivät ja viljaa puitiin ensimmäisiä kertoja leikkuupuimurilla. Puimureita ei ollut edes joka kylässä, joten meillekin puimuri tuli 20 kilometrin päästä. Viljat kuljetettiin traktorilla puimurin omistajan...

admin Seksinovellit
21.04.2014
28919 näyttökertaa
0 kommenttia
4.69

Uusioperheemme omistaa mökin kirkasvetisen järven rannalla hyvän matkan päässä Helsingistä. Tapana on viettää kesälomat ja muutamia pitkiä viikonloppuja mökillä nauttien järvielämästä ja pikku mökkitöistä. Tänä viikonloppuna oli määrä maalata mökki ja saunarakennus uudestaan. Sitä varten oli varattu maalit, pensselit, sopivat vaatteet ja muu tarvittava rekvisiitta: lapsille limut ja aikuisille omat juomat, sekä makkaraa ja muuta...

admin Seksinovellit
14.07.2013
12664 näyttökertaa
0 kommenttia
4.75

Se oli joku henkilöstökoulutus - kuumana kesäkuun päivänä tietysti. Luentosali oli kuuma, ja paikalla oli varmasti liki sata firman työntekijää useista eri toimipisteistä eri paikkakunnilta. Aamulla jaksoin ensimmäisen tunnin suhteellisen hyvin, jotain taisin jopa kuunnella itse koulutuksestakin. Pienen kahvitauon jälkeen homma jatkui puuduttavalla luennolla jostain täysin yhdentekevästä aiheesta. Kouluttaja oli keski-ikäinen nainen, ihan kivan näköinen,...

admin Seksinovellit
27.05.2014
13035 näyttökertaa
0 kommenttia
3.90

Kevättuuli siveli Melissan kasvoja. Hän istui huoneensa ikkunalla katsellen linnan pihalla hääriviä ihmisiä. Hän seurasi lasten leikkejä, miehiä korjaamassa massiivisia portteja ja naisten kiivaita keskusteluja sotaretkestä, johon kuningas olisi tulevana kesänä lähdössä. "Neiti", sanoi palvelusneito aukaistessaan huoneen oven. "Niin", vastasi Melissa sulkien samalla huoneen ikkunat. "Isänne tahtoisi keskustella kanssanne", sanoi palvelija hennolla äänellään. "Kiitoksia ilmoituksesta....

admin Seksinovellit
27.05.2014
9189 näyttökertaa
0 kommenttia
4.50

Sytkärin kivi pyörähti hiljaisessa talven aamuyössä. Hämärään toi valoa vain sen hento liekki, kun se sytytti suhisten tupakan. Nostin katseeni tien toisella puolella notkuvaan porukkaan. Se seisoi ihan hiljaa paikallaan lukuun ottamatta muutamia ärtyisiä kommentteja jostain kyydistä ja kylmästä ilmasta sekä odotuksesta. Ilmeisesti porukan ainut tyttö oli hommannut kyydin, joka oli pahasti myöhässä ja nyt...

admin Seksinovellit
27.05.2014
3537 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00

Kirjoittanut: Kiti (Itsetyydytys.org) Istuin keinussa katsellen ylläni lipuvia pilvilauttoja. Ne leijuivat sinisessä taivaanmeressä kuin suuret laivat. Heijasin itseäni pienellä liikkeellä ja annoin tuulen leikkiä mustilla hiussuortuvillani. Toto ravaili ympärilläni välillä perhosen ja välillä kärpäsen perässä. Se siitä suuresta ja pelottavasta koiran imagosta, ajattelin katsoessani koiraani. Se oli onnellinen saadessaan juosta isolla pihalla auringon porottaessa toukokuun...

admin Seksinovellit
05.08.2013
13658 näyttökertaa
0 kommenttia
4.67

Hiekkatiestä ropisi irtokiviä auton pohjaan, ja radion kuuluvuus heikkeni heikkenemistään. Vanhalle kotitilalle oli kuitenkin enää muutaman kilometrin verran matkaa, joten en enää jaksanut selata kanavia, vaan suljin koko soittimen. Kotona käymiset olivat ajan mittaan vähentyneet, mutta pyrin silti viitisen kertaa vuodessa näkemään vanhempiani. Elämä oli kuljettanut minut kotiseudulta Keski-Suomesta pääkaupunkiseudulle, joten oli luonnollista, että kotona...

admin Seksinovellit
26.01.2014
9570 näyttökertaa
0 kommenttia
4.67

Istuin pitkässä ja kapeassa moottoriveneessä matkalla Lemmenjokea ylöspäin Ravadasjärvelle. Olin lähdössä yksin vaeltamaan kultamaille, ehkä ihan Vaskojoelle asti kalaan. Minun lisäkseni veneessä matkusti vain alle parikymppinen nuoripari. Venettä ohjasi partainen poromies Jomppasesta, oli menossa hakemaan muutamaa eläkeläistä Ravadasjärven kämpältä. Vesi kohisi veneen keulassa ja välillä pärskäytti pisarat veneeseenkin. Kyyti tuntui aika huimalta kapealla “jokimopolla”, joksi...

admin Seksinovellit
12.05.2014
13046 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00

Tulin lukiosta aikaisin iltapäivällä himaan ja tein itselleni välipalaa. Syödessäni katselin samalla MTV:n musiikkivideota, jossa tiukkaperseiset, vähäpukeiset tummat tammat keikuttelivat täydellisiä lantioitaan. "Panettaa, panettaa, panettaa..." ajattelin. 17 vuoden iästäni huolimatta en ollut päässyt vielä pillun makuun. Olin varsin ujo nuorukainen ja koin kanssakäymiset ikäisteni tyttöjen kanssa suhteellisen hyvästä ulkonäöstäni huolimatta vaikeahkoiksi. Itsevarmuutta puuttui, mutta ujoutta...

admin Seksinovellit
25.08.2013
12316 näyttökertaa
0 kommenttia
4.20

80-luvun loppupuolella vietin suuren osan kesistä seurakunnan nuorisoleireillä Keski-Suomessa. Vaikka leirit olivat seurakunnan järjestämiä, ns. hengellinen osuus oli suhteellisen pientä. Leireillä harrastettiin paljon liikuntaa erilaisten pallopelien muodossa ja suunnistusta alueen upeassa luonnossa. Leirialue sijaitsi upean, pienehkön järven rannalla ja suurin osa vapaa-ajasta tietty pulikoitiin järven lämpimässä vedessä. Joillakin leireillä toimin myös ryhmäjohtajana tai ns. isosena....

admin Seksinovellit
22.05.2014
11170 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00

Olin jälleen vierailulla tuttavaperheeni kesäpaikassa. Paikalla olivat  Kari ja Pekka tyttöystävineen. Minut oli kutsuttu myös mukaan pihansiivoustalkoisiin. Käyttelin moottorisahaa katkoen roskapuita pois tontin metsiköstä ja keskityin hommiini. Kari ja Pekka raahasivat oksia hakesilppuriin. Oli melko mukavan lämmin kesäpäivä ja töiden teossa tuli jano sekä hiki. Mitäpä muuta suomalainen voi siinä vaiheessa toivoa kuin saunaa ja...

admin Seksinovellit
10.04.2014
6022 näyttökertaa
0 kommenttia
2.00

Olimme mökkeilemässä Lapissa kaveriporukan kanssa. Meitä oli kahdeksan henkilöä: viisi miestä ja kolme naista. Pojat olivat tunteneet toisensa jo monta vuotta, mutta tytöt olivat tuntemattomampia toisilleen. Olimme tähän saakka olleet jatkuvasti liikkeessä – rinteessä, hiihtämässä, kuntosalilla ja Ruotsin puolellakin olimme käyneet. Päätimme siis rauhoittua välillä ja mennä rentoutumaan kylpylään. Ajoimme hotellille ja menimme ostamaan lippuja...

admin Seksinovellit
15.05.2014
10869 näyttökertaa
0 kommenttia
4.67

Taas oli päivän työt tehty ja aika nautinnon. Jälleen kerran kahdeksan kilometriä juostuamme ja kolmekymmentä dippiä ja leukaa tehtyämme olimme saapuneet ystäväni Teron kanssa ylioppilaskylän erään talon saunalle. Viikottaisen vuoron hinta oli pieni tästä ilosta. Pikaisen riisuutumisen ja nopean suihkun jälkeen olimmekin tutuissa pehmeissä löylyissä. Olimme ehtineet puhua tutuista aiheista eli urheilusta, naisista ja koulusta...

admin Seksinovellit
06.06.2014
7344 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00

Annelille 1. Olimme asuneet yhdessä jo muutaman vuoden ja olimme muuttaneet uudelle paikkakunnalle hänen saadessaan työpaikan. Odotimme innolla "omaa" asuntoa, jossa eivät toisen vanhemmat seurailisi koko ajan tekemisiä. Ne sänkyhommat varsinkin oli pitänyt hoitaa suht`koht hiljaa. Kalusteita ei alkuun paljon ollut, mutta uusi sänky ostettiin ja stereot tietenkin. Sai olla omassa rauhassa, eikä vaatteidenkaan ollut...

admin Seksinovellit
12.06.2014
20440 näyttökertaa
0 kommenttia
4.24

Heräsin herätyskellon tuttuun pirinään. Tänään se ei harmittanut sillä olin illalla lähdössä kolmen hyvän kaverini kanssa thaimaaseen kolmeksi viikoksi. Olimme sopineet treffit illaksi kentälle. Vielä oli pakattavaa sekä muuta puuhaa ennen lähtöä. Vihdoin kentälle päästyäni huomasin muiden jo olevan paikalla. Toni heilutti kättään. Kävelin jätkien luo. “Tästä tulee varmasti upee reissu” intoili Vesku. Hetken ihmettelyn...

admin Seksinovellit
12.06.2014
13543 näyttökertaa
0 kommenttia
3.80

Heräsin lauantai aamuna kivikovaan erektioon, johon oli pakko saada apua ennen lähtöä illan saunontaan ja yöpymiseen kerhotiloissa. Pelkkä saunailta oli vaihtunut jo yöhön kerhotilassa, ja teemana oli oikeen pyjamabileet. Tiesin jo etukäteen, että tästä tulee raskas päivä, ilta ja yö. Mutta lupauduttu on, vaikkakin toisaalta nyt oli elämäni tilaisuus päästä viettämään aikaa nuorten tyttöjen kanssa....

admin Seksinovellit
15.06.2014
9331 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00

Kiinteistönvälittäjä Virtanen puuhaili aamulla keittiössä, aamukahvi oli jo melkein juotu eikä lehdessä ollut paljon mitään mielenkiintoista. Hän oli keski-ikäinen mies ja asui kaksin 18-vuotiaan tyttärensä Anniinan kanssa omilla rahoilla rakennetussa omakotitalossa. Virtasen vaimo oli kuollut pari vuotta sitten onnettomuudessa, minkä jälkeen hän oli surrut syvästi ja hukuttautunut töihin. Hän katseli lehtensä äärestä kuinka kauniiksi ja...

admin Seksinovellit
18.06.2014
14373 näyttökertaa
0 kommenttia
4.63

Kesäpäivän tunnelma katossa: hyttysten täyttämä mökki Keuruulla, sadekuuro pieksi pihaa, katosta putoili vettä lattialle ja naisystävän teini-ikäinen tytär mökötti. Yritin keskittyä ristikkoon ja vilkuilla sivusilmällä Suskiin, mutta tyttö ei kääntänyt päätään. Välillä vain mulkaisi epäluuloisesti, mutta muuten istui penkillä polviinsa kietoutuneena ja yritti kehitellä sotameikkiä käsipeilin avulla. Suski meikkasi ripsiään suu auki. En tajunnut, miksi...

admin Seksinovellit
25.06.2014
8429 näyttökertaa
0 kommenttia
5.00

Viime syksynä lähdimme vaimon kanssa Turkkiin lomailemaan. Parin viikon lomamatkapaketti oli juuri sitä, mitä kaipasimmekin. Tarkoituksena oli viettää vuosien tauon jälkeen laatuaikaa ihan kahden kesken. Vaimo on hyväpeppuinen ja isorintainen 30 -vuotias pitkähiuksinen blondi. Huomasin jo loman alkupäivinä, että paikalliset miehet olivat vaimosta huomattavan kiinnostuneita. Huomasin usein miesten tuijottavan pitkään vaimoni muotoja. Itse hän ei...

×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.