Lapaset, osa 2

admin Seksinovellit
27.05.2014
3538 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00
Kirjoittanut: Kiti (Itsetyydytys.org)

Istuin keinussa katsellen ylläni lipuvia pilvilauttoja. Ne leijuivat sinisessä taivaanmeressä kuin suuret laivat. Heijasin itseäni pienellä liikkeellä ja annoin tuulen leikkiä mustilla hiussuortuvillani. Toto ravaili ympärilläni välillä perhosen ja välillä kärpäsen perässä. Se siitä suuresta ja pelottavasta koiran imagosta, ajattelin katsoessani koiraani. Se oli onnellinen saadessaan juosta isolla pihalla auringon porottaessa toukokuun lopulla. Harvalla ikäiselläni oli käytössään omakotitalo kuten minulla; ainut perheenjäseneni oli ollut äiti ja hän oli kuollut rintasyöpään pari vuotta sitten. Nykyään elin yksin lukuun ottamatta niitä sosiaalihuollon tanttoja, jotka piipahtivat kurkistamassa nurkkiani muutaman kerran kuussa. Se oli kai jokin sopimus, minkä äiti oli saanut aikaan: tyttö saa asua yksin kodissaan ja joku käy tarkistamassa, ei laitokseen missään nimessä. No, olin iloinen siitä, täytyy sanoa, mutta rahaa ei ollut liiaksi, kun elin vain opiskelijan tuella ja henkivakuutuksella, joka ei tietenkään kestäisi kovin pitkään.

Huokaisin ja nousin seisomaan, haukottelin pitkään ja oikaisin valkeita bikineitäni. Huomasin saaneeni jo muutamassa tunnissa pienet rusketusraidat. Hymähdin ja tartuin maassa loikovaan keppiin, vislasin kerran ja koira säntäsi häntää vispaten luokseni tajutessaan kepin. Nakkasin kepin pihan toiseen laitaan ja koira meni perässä. Silloin hätkähdin, kun tunsin jonkun tarttuvan minua kyljistä.

- Arvaa kuka, matalan pehmeä ääni sanoi takaani, ja tunnistin samassa tutun tuoksun, joka lähti Axen ja kahvin hajuisesta Danielista, sillä hän työskenteli paikallisessa kahvilassa. Käännyin ympäri ja moikkasin häntä hymyillen. Totolla sytytti hitaasti, sillä se oli kepakkonsa hurmioissa, mutta kun viimein tajusi vieraan, se haukahti ensin, mutta tunnisti sitten tulijan ja juoksi luoksemme innoissaan.

- No nii, mitä poika, miitä poika, onko kiva olla pihalla? Daniel lässytti koiralle ja se ulisi mielihyvästä. Jotenkin Danielilla oli taito käsitellä koiria kuin koiria, erityisesti Totoa.

Olimme siirtyneet paahteesta sisälle ilmastoituun taloon, jossa nautimme musiikista ja toistemme läsnäolosta. Olin Danielin sylissä ja suutelimme välillä kiihkeitä ja pitkiä suudelmia. Kieleni kosketti hänen hampaitaan ja vedin huuleni hitaasti huulikorua pitkin pois hänen huuliltaan. Hymyilimme molemmat ja Danielin käsi nousi kasvoilleni siirtäen laineilevia hiuksiani korvan taakse.

- Oot niin nätti, hän kuiskasi hiljaa ja minä tartuin kasvoilla lepäävään käteen.

- No sinäkin oot, siis komee, et nätti, sanoin ja Daniel alkoi nauraa, samoin minä ja laskin pääni hänen olkapäätään vasten naurusta hytkyen.

- No joo, ei hemmetti, Daniel sanoi nauraen edelleen. Jatkoimme suutelua ja käteni vaelsi hänen mustan paitansa päällä, kun tunnustelin hänen ihanan seksikkäitä vatsalihaksiaan. Huokaisin syvään ja tunsin sykettä alapäässääni. Viime kerrasta oli kuukausi, ei pitkään mutta liikaa silti. Daniel ja minä olimme alkaneet tutustua toisiimme hitaasti sen ensimmäisen yhteisen kertamme jälkeen emmekä vieläkään olleet päättäneet alkaa seurustella, myöskään sen takia, että Minna, Danielin pikkusisko, oli nykyään hyvä ystäväni.

Hymyilin hiljaa pidellen otsaani Danielin otsaa vasten ja katsoin hänen tummiin silmiinsä. Hänen kätensä kiipesivät selkääni pitkin ja piirtelivät siihen kuvioita sormilla. Minä pidin käsiäni hänen housujensa etumuksella, mutta ne vain olivat siinä enkä liikuttanut niitä. Danielin kädet kiipesivät kylkien kautta hennosti rinnoilleni ja hän alkoi puristella niitä hiljaa. Purin vienosti huultani ja hymähdin hyvänolon tunteelle, joka valtasi minut. Danielin käsien hieroessa melko isohkoja rintojani tunsin pienen kohon nousseen käsieni alle. Hymyilin leveämmin ja saatoin nyt jopa hyväksyä seksin: itsellänikin teki mieli.

Hieroin hitaasti kohoumaa Danielin housuissa ja hänkin huokaisi muutaman kerran. Sitten istuin hänen syliinsä tiiviimmin ja suutelin häntä kiihkeästi liikuttaen samalla lantiotani jo kohonneen kalun päällä. Daniel hymyili minulle ja riisui bikinin yläosan pois vapauttaen rintani sekä alkaen suudella ja nuolla niitä. Taivutin päätäni ja annoin hänen jatkaa, nauttien siitä, miten kova kyrpä hieroi klitoristani Danielin housujen ja minun bikinialaosani läpi. Huokailin ja lösähdin sohvalle antaen Danielin kavuta päälleni. Jatkoimme suutelua ja kätemme haroivat toistemme iholla. Suudelmat kulkivat vuoroin huulilla, solisluilla ja ympäri ylävartaloitamme. Pidin siitä, miten Danielin parrantupsu kutitteli vatsaani tämän kumartuessa suutelemaan mahanseutua ja välillä hän painoi huulensa aivan bikinialaosan reunaan. Ähkäisin hiljaa, kun tunsin sormien silittävän lyhyttä karvoitustani häpykummulla. Ne avasivat hitaasti lantiolla olevat solmut ja vetivät bikinialaosan pois. Danielin huulet hapuilivat klitoristani ja sormet tutkivat sisintäni. Voihkaisin ja liikutin lantioitani samaan tahtiin kuin Daniel sormiaan. Koko kehoni oli nautinnosta jännittynyt ja olohuone täyttyi henkäyksistä.

Siirsin jalkani Danielin shortsien reunalle ja aloin vaivalloisesti valuttaa niitä alaspäin, mutta lopulta niiden omistaja puuttui peliin ja laski ne nopealla vedolla pois. Nostin jalkani hänen selkänsä päälle ja annoin Danielille luvan työntyä sisääni. Nopealla työnnöllä hän tunkeutui pohjaan asti ja alkoi lykkiä itseään minua vasten. Lantiomme löivät toisiinsa ja huokailimme molemmat: tauko oli tehnyt hyvää, nyt nautimme molemmat kunnolla. Daniel laskeutui aivan minun päälleni ja liikutti enää vain lantiotaan suudellen minua samalla kaulalle ja näykkien sitä välillä. Hän katsoi minua silmiin vakava ilme kasvoillaan ja hampaita yhteen purien. Hymyilin väkisinkin Danielin kiihkolle ja hän vastasi siihen pienellä hymyllä enemmän silmiensä kautta. Sitten hän nousi päältäni ja näin, kuinka suuri elin riippui kosteana ja vaatien lisää. Tiesin mitä tuleman piti ja käännyin kontalleni nojaten käsinojaan. Daniel kapusi taakseni ja jatkoi työntelyään. Roikotin päätäni ja tunsin orgasmin olevan lähellä, ja juuri kun ajattelin, että kohta tulen, suuri aalto orgasmeja pyyhkäisi ylitseni. Tärisin niiden voimasta, laukesin ainakin kolme kertaa ja se oli ensimmäinen kerta, kun niin kävi. Daniel ei ollut vielä valmis, vaan jatkoi painamista. Annoin hänen jatkaa, vaikka itse en enää tuntenut niin suurta mielihyvää kuin ennen orgasmeja, vaikka toki nautin edelleen.

Juuri kun huomasin Danielin kiihdyttävän tahtiaan ja tiesin hänen olevan tulossa, ovikelloni soi ja Toto säntäsi haukkuen ovelle.

- Kukah!? huusin ja koitin viittoa Danielia lopettamaan, mutta hän tarttui minua kiinni lantiosta ja jatkoi. Nauroin tälle ja huusin uudelleen, kuka oli ovella.

- Minna tääl! Voitko tulla avaamaan ja sori, ku oon myöhäs! Danielin sisko huusi ovelta.

- Voi saatanah... Unohin et seki oli tulossa. Pitää mennä avaamaan, sanoin ja olin nousemassa, mutta Daniel veti minut takaisin.

- Oota! hän karjaisi Minnalle ja kuulin ovelta tuhahduksen. Sitten hän työntyi sisääni vielä muutaman kovan työnnön ja laukesi murahtaen ja nojasi selkääni vasten. Lämmin sperma valui pitkin reittäni ja Daniel veti jo vähän löystyneen kyrpänsä ulos minusta naureskellen ja haki paperia keittiöstä edelleen hengästyneenä.

Daniel palasi takaisin ja minä istuin sohvalla leveästi hymyillen. Daniel pyyhki sohvalta siihen valuneet mällit ja pyyhkäisi myös minun sisäreiteni puhtaaksi. Sitten kävelimme molemmat kylpyhuoneeseen pesemään eritteet pois. Vedin saunatakin päälleni sillä välin, kun Daniel puki päälleen shortsit ja bokserit. Sitten avasin oven ja Minna astui sisään.

- Mikä kesti? hän kysyi nyreästi ja katsoi sitten vaatetustamme ja varmasti huomasi, miten hikisiä me molemmat olimme. Daniel punoitti vielä kaulasta.

- Joo ei, elkää edes kertoko, Minna sanoi esittäen yökkivää ja minä sekä Daniel repesimme nauramaan.

Olohuoneeseen astuessaan Minna otti nenästään kiinni ja kääntyi meihin päin.

- Täällä haisee niin vitusti seksiltä, että mä en istu tolle sohvalle ikinä ja meen pihalle Toton kanssa! Minna huusi nauraen ja juoksi ulos koira kintereillään.

- No jaa, mennään suihkuun ja sit myös ulos? kysyin ja Daniel nyökkäsi hymyillen.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.