Selaa: Sivu 9

admin Masturbointi
23.02.2016
14300 näyttökertaa
0 kommenttia
4.54

Melkein neljä vuotta on kulunut, kun olin isosena rippileirillä. Olin edellisenä kesänä ollut rippileirillä samassa paikassa. Muistot olivat mukavat, joten oli helppoa lähteä uudelleen samoihin ympyröihin. Ensimmäisenä päivänä tutustuttiin ja kaikki vaikuttivat ihan mukavilta. Yksi minua kiinnosti erityisesti. Leirillä oli teologiaa opiskeleva Anu, joka oli tehnyt minuun heti vaikutuksen, kun olin nähnyt hänet seurakuntatalolla ennen...

admin Naisten Kesken
09.02.2016
9805 näyttökertaa
0 kommenttia
3.86

Pari viikkoa oli kulunut siitä, kun tajusin, etten ollutkaan hetero. Marianne oli saanut aikaan sellaisia tuntemuksia sisälleni, etten vieläkään tiennyt, mitä ne kaikki oikein olivat. Oltiin nyt juteltu vähintään joka toinen päivä ihan kasvotusten koulun ulkopuolellakin. Pari kertaa oli suukkojakin vaihdettu, mutta seksiä ei oltu kuitenkaan harrastettu. Ekassa kerrassa oli vieläkin vähän sulattelemista. Eilen oltiin...

admin Naisten Kesken
09.02.2016
7670 näyttökertaa
0 kommenttia
4.80

Parinkymmenen kilometrin päässä Hämeessä sijaitsevasta kaupungista löytyy muuan kylä. Tuossa kylässä on paljon vanhoja taloja, osa harmaita ja asumattomia, osa edelleen rikkaiden sukujen asuttamia kartanoita. Aivan kylän laitamilla on suuri mäki. Se kätkee taakseen lyhyen hiekkatien, joka näyttää päätyvän synkkään metsään. Tie kuitenkin jatkuu synkkänä koivukujana. Lopulta, kilometrin jälkeen tuo tie päättyy suuren talon pihaan....

admin Naisten Kesken
17.01.2016
6638 näyttökertaa
0 kommenttia
5.00

Oli kulunut pari viikkoa siitä, kun olin tutustunut Siniin ja nähnyt vilauksen amazonien maailmasta. Emme olleet ehtineet nähdä, ja vaikka olinkin menettänyt neitsyyteni ja harrastanut kiihkeää seksiä, olin silti hieman arka seksuaalisuuteni suhteen. Oli minulla ollut useinkin "sellaisia ajatuksia" ja olin jo ehtinyt löytää pornon. Heteroporno oli melko tylsää ja harmaata, mutta naisten välinen oli...

admin Naisten Kesken
17.01.2016
7032 näyttökertaa
0 kommenttia
4.00

Muistan sen kerran, kun istuin kivisillä rappusilla, aurinko paistoi ja katselin, kun muut leikkivät koulun pihalla. Ystäväni Noora istui vieressäni ja kertoili kaikenlaisia juttuja elämästään. Olimme ystävystyneet pari kuukautta sitten koulun alkaessa. "Tiiätkö, mikä on muuten kivaa?" Noora sanoi. "Huomasin eilen, että jos istuu puuhevosen päällä ja rutistaa jalkoja yhteen ja liukuu eteen ja taakse...

admin Naisten Kesken
17.01.2016
10237 näyttökertaa
0 kommenttia
4.11

Mikä saa täysin tuntemattomat ihmiset tervehtimään toisiaan vain sen vuoksi, että he sattuvat olemaan lenkkipolulla samaan aikaan? Tervehdys ei ollut kuin pieni nyökkäys, mutta mielestäni se jo lasketaan tervehdykseksi. Riittääkö se, että on kaksi kertaa nähty lenkkipolulla perusteeksi sanalliselle tervehdykselle? Riittääkö se tekemään ihmisistä tuttavia? Ainakin tuolle minut ohittaneelle naiselle se tuntui riittävän. Tai sitten...

admin Seksinovellit
01.01.2016
29600 näyttökertaa
0 kommenttia
4.16

- Mitäpäs tyttönen? Tuus tänne jutteleen! se huuteli mulle. Oikeestaan mulla alkoi kutittaa jalkoväliä jo siinä vaiheessa aika tuntuvasti. Mut emmä kyllä siinä vaiheessa vielä ollut päättänyt, miten juttu etenisi. Sehän oli jo vanha äijä. Vaikka yritti esittää muuta. Eikä sillä ollut kuin pyyhe lanteilla. - Hitto, miten on tyttö kasvanut ja naisistunut! se kehui...

admin Koulussa
01.01.2016
17269 näyttökertaa
0 kommenttia
3.40

Maanantaiaamu oli lämmin ja aurinkoinen, vaikka kello oli vasta vähän vaille kahdeksan. Perjantaiset tapahtumat Minnan kanssa olivat pyörineet mielessäni koko viikonlopun ja olinkin runkannut useaan otteeseen miettien samalla oppilaani ihania tissejä, täydellistä persettä ja tiukkaakin tiukempaa teinipillua. Silti kiitin onneani, ettei tänään ollut Minnan luokan tunteja, sillä en olisi varmasti pystynyt estämään kiihottumistani Minnan edessä....

admin Koulussa
01.01.2016
9897 näyttökertaa
0 kommenttia
2.56

Olin viimeistä päivää työharjoittelussa eräällä yläasteella. Olin viimeisenä talossa. Tehtäväni oli laittaa paikat kiinni ja ovet lukkoon, mutta minulla oli aivan muita suunnitelmia. Olin vihdoinkin kutsunut Tuomon kanssani ulos, ja hänen oli määrä tulla hakemaan minut töiden jälkeen. Ajattelin käydä vain sulkemassa salin valot, lakaista lattian ja lähteä ulos odottamaan Tuomoa. Saavuin suureen saliin ja...

admin Koulussa
01.01.2016
20804 näyttökertaa
0 kommenttia
3.72

- Ennen kuin tunti alkaa, minulla olisi pieni ilmoitusasia. Kahina luokassa hiljenee hiukan. Opettaja nostaa kädessään olevaa paperilappua nähtäville. - Minulle on toimitettu sellainen tieto, että joillakin teistä abiturienteista on vielä terveystarkastus suorittamatta. Eli seuraavat oppilaat lähtevät nyt terveystarkastajan luokse. Naputtelen sormiani pulpetilla hermostuneena. Lintsasin pari viikkoa aiemmin, kun luokalla oli ohjelmassa terveystarkastus. Eipä siltä...

admin Seksinovellit
06.12.2015
11454 näyttökertaa
0 kommenttia
3.00

Olen Niina Jokinen ja ikää minulla on 13 vuotta. Menetin kaksi viikkoa sitten neitsyyteni ysiluokkalaiselle Nikolle yhden rivitalon kuivaushuoneessa. Nikon kaveri Jenna oli sanonut kutsuvansa minut bileisiin luokseen ja nyt tuijotin kännykkääni tullutta tekstiviestiä pelonsekaisin tuntein. Viestissä luki ytimekkäästi: Niittykuja 12 kello kuudelta ja ajele se vitun karvapöheikkö paljaaksi! Tiesin, etten voisi kieltäytyä kutsusta. Jenna...

admin Seksinovellit
06.12.2015
11116 näyttökertaa
0 kommenttia
2.75

Olen Niina Jokinen ja ikää minulla on 13 vuotta. Kolme päivää Jennan kotibileiden jälkeen olin koulussa ja sain viestin kännykkääni: Kiinnostako sinua tienata 200 euroa helpolla keikalla? Soita. T: Samppa Kotimatkalla soitin Sampan kännykkänumeroon saadakseni lisätietoa keikasta. Ysiluokkalainen Jenna oli esitellyt minulle isoveljensä Sampan kotibileissä ja siksi luotin mieheen. ”Tämä on sinulle helppo keikka”, Samppa...

admin Seksinovellit
06.12.2015
19788 näyttökertaa
0 kommenttia
4.58

Olin päässyt jo hyvää vauhtia 15 vuoden iässä eteenpäin. Olimme Jorin kanssa harrastelleet seksipuuhiamme jo aikamme, joitakin kuukausia. En kuitenkaan ollut vielä päässyt "korkkaamaan" Joria, enkä muitakaan, koska vielä ei muita kumppaneita ollut ollutkaan. Mutta se ei minua haitannut, sain kuitenkin tyydytykseni aina ja unelmieni poikani kanssa. Olin Jorin kautta tutustunut häntä kolme vuotta nuoreempaan...

admin Seksinovellit
06.12.2015
11255 näyttökertaa
0 kommenttia
3.50

Katsot minua suloisesti kiimainen polte silmissäsi. Hymyilet minulle ja hieraiset rintojasi. Nisäsi törröttävät pystyssä; sinulla ei ole rintaliivejä. Ylläsi on kireä korsetti verkkosukkineen ja sukkanauhoineen. Häpykumpuasi verhoavat läpikuultavat pitsiset stringit, jotka jättävät kiihottavan pyllysi ihailtavakseni. Hieron takamustasi hellästi suudellessasi minua ja hieroessasi nahkapikkuhousujen peittämää miehustaani. Kaluni paisuu kielesi pyöriessä suussani. Puristelet ja nipistelet kiveksiäni hellästi....

admin Seksinovellit
31.10.2015
24189 näyttökertaa
0 kommenttia
2.27

Olen 16-vuotias poika. Minulla on pari vuotta nuorempi pikkusisko ja vanhemmat. Vanhemmat olivat töissä ja pikkusiskoni oli kaveriensa luona. Paremman tekemisen puutteessa päätin alkaa runkata. Käynnistin tietokoneen ja koitin etsiä pornoa. Mitään hyvää ja uutta ei löytynyt, joten päätin tyytyä mielikuvitukseeni. Runkkasin vähän aikaa, ja sitten tuli mieleeni mennä tonkimaan siskoni huonetta kiihokkeiden toivossa. Lähdin...

admin Teinien Kesken
31.10.2015
28156 näyttökertaa
0 kommenttia
4.51

80-luvun loppupuolella vietin suuren osan kesistä seurakunnan nuorisoleireillä Keski-Suomessa. Vaikka leirit olivat seurakunnan järjestämiä, ns. hengellinen osuus oli suhteellisen pientä. Leireillä harrastettiin paljon liikuntaa erilaisten pallopelien muodossa ja suunnistusta alueen upeassa luonnossa. Leirialue sijaitsi upean, pienehkön järven rannalla ja suurin osa vapaa-ajasta tietty pulikoitiin järven lämpimässä vedessä. Joillakin leireillä toimin myös ryhmäjohtajana tai ns. isosena....

admin Seksinovellit
30.10.2015
21003 näyttökertaa
0 kommenttia
4.27

Perheemme on tuikitavallinen suomalainen perhe. Hyvin säilynyt rintava vaimoni ja minä olemme olleet ylpeitä saadessamme nauttia tyttäremme Petran varttumisesta. Petra innostui iloksemme jo nuorena kaikesta urheiluun liittyvästä, ja muutaman viime vuoden aikana paikallinen kuntosali on pitänyt huolen Petran nuoresta 19-kesäisestä vartalosta. Sanomattakin selvää, että välillä silmäni lepäävät liiankin pitkään Petran tiukoilla pakaroilla, mutta onneksi Petran...

admin Seksinovellit
30.10.2015
30159 näyttökertaa
0 kommenttia
3.57

Se sun tutkimus olis sitten nyt! Mä nostin katseen matikan kirjasta ja käännyin ympäri. Ovella seisoi Elina ja Susanna. Ei se mua yllättänyt, Suski oli meillä vähän väliä. Suski oli Elinan paras kaveri, ne oli molemmat samassa koulussa samalla 5B:llä. Mutta se kysymys yllätti. - Siis mikä ihmeen tutkimus? - No se mistä sovittiin kaks...

admin Seksinovellit
29.09.2015
17821 näyttökertaa
0 kommenttia
3.91

Herään kuumana kesäaamuna ruohonleikkuukoneen ääneen. Mieheni on matkoilla, joten sen täytyy olla naapuri. Näin ihanaa unta rakastelevani kahden miehen kanssa ja olen vielä kiihottunut unesta. Raskaus on suurentanut kiinteät b- kupin tissini melkein d- kuppiin, mutta muuten olen pysynyt hoikkana. Naapurin mies on katsellut minua pidempään kuin on tapana. Ei sillä, etten ole nauttinut miehen...

admin Seksinovellit
29.09.2015
27202 näyttökertaa
0 kommenttia
3.85

Olin noin 18-vuotias kun tämä tapahtui. Olimme lähteneet viikonlopun viettoon tätini ja hänen miehensä kesämökille. Olin jo pitkän aikaa salaa katsellut tätini uhkeita muotoja ja saanut useita orgasmeja tyydyttäessäni itseäni, ajatellen häntä ja olinpa nähnyt hänet pari kertaa alastomanakin kun hän laittoi uima-asua päällensä. Nyt kuitenkin tunsin että jotain erikoista tapahtuu tänään, kun näin tätini...

×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.