Isin pikku kiimapillu osa 6 Aamuni alkoi oikein mieluisasti maaten kahden alastoman miehen kanssa. Isini kullia imin innokkaana ja runkkasin vasemmalla kädelläni Pappani ihanaa paksua kullia. Vaihtelin vähänväliä kulleja suuhuni ja joka kerta kun jompikumpi oli lähellä laukeamista puristin kullia voimakkaasti saaden heidät joka kerta oikein lähelle mutta silti kiusoittelevasti sain pidettyä heitä laukeamasta. Janosin...
Katsoin kuinka Saara lähti ulos ovesta. Hän oli menossa baariin hankkimaan "uusia tuttavuuksia". Me olimme olleet Saaran kanssa yhdessä 6 vuotta ja meidän seksielämä oli alkanut taantua. Ei sen takia etteikö himoa olisi tuohon 25 vuotiaseen kaunokaiseen, mutta arki ja rutiini oli alkanut tuntumaan suhteessa luonnollisesti. Olimme joskus kauan aikaa sitten kiimassa puhuneet toisesta miehestä...
Ovikello soi. Avasin oven Mikalle,joka oli tulossa meille yhdeksi yöksi kylään. Mika tuli suoraan lentokentältä ja me asuimme sopivasti kentän vieressä ja mikä Mika Oulusta, joten oli turhaa laittaa Mikaa matkaamaan vielä niin pitkää matkaa. Mika oli minulle tuttu armeija ajoilta. Totta puhuen hän oli niitä harvoja keihin pidän vieläkin yhteyttä. Tyttöystäväni Sanni laittoi pientä...
Lukiorakennus oli autio oppilaiden lähdettyä koulupäivän päätteeksi kotiin. Vain hiljainen suihkun kohina kuului voimistelusalin pukuhuoneesta. Hintelä teinipoika seisoi yksinään pesuhuoneessa, kun muut olivat lähteneet kotiin. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun 16-vuotias Jonne oli jäänyt urheilutunnin jälkeen odottamaan muiden poistumista. Alta 160-senttisenä ja hentorakenteisena Jonne tunsi jäävän muiden varjoon. Hän oli muutenkin lukutoukka luonteeltaan ja urheilutunnit...
Olin jo pitkään haaveillut eräästä koulumme pitkähiuksisesta kaunottaresta, Jonnasta. Jonnalla oli kimaltelevat vaaleat hiukset ja ehkä kauneimmat kasvot, jotka tiesin. Vaikka Jonna ei käyttänyt paljastavia vaatteita, se ei suinkaan latistanut halujani. Päinvastoin mietin, miltä näyttäisi, kun Jonna lopulta riisuisi itsensä edessäni ja paljastaisi täydellisen vartalonsa. Eräänä päivänä koulun jälkeen Jonna tuli hieman yllättäen luokseni ja...
s/m sessiossa yogaillen Valtiattareni avasi oven pukeutuneena seksikkääseen mustaan kumiseen toppiin ja lyhyeen hameeseen. Olimme sopineet 2 tunnin sessiosta josta ensimmäinen tunti olisi "säilytystä" kumisessa toukkapussissa ja toinen tunti valtiattaren armoilla ilman etukäteen sovittua suunnitelmaa – Hän saisi päättää mitä tapahtuu. Riisuttuani vaatteet Valtiattareni Villi-Ira opasti minut alakertaan ja suoraan kumipussin luo. Pussi oli hieman...
Tositarina- Ellin eka kerta swingerbileissä Ajatus swingerbileistä oli ollut jo jonkin aikaa mielessäni. Rohkaisin mieleni ja kävin swingers-sivuilla, joihin olin aiemmin tutustunut ja ilmoittauduin mukaan bileisiin. Tämä oli helppo juttu. Sitten ajatukset alkoivat pyöriä päässäni. Minun pitää valmistautua, minä todella haluan valmistautua bileitä varten. Kysymyksiä alkoi tulvimaan mieleeni. Mitä puen päälleni? Kuinka laitan hiukseni? Minun...
Viisitoistavuotis synttärini ja kesän merkittävin muutos oli, etten pitänyt housuja jalassa Kypen kanssa touhutessa. Montakertaa Kypen päällä ollessa sen kullinpää käväisi pimppini sisällä, joskus taisi keretä melkoisen syvälle ennenkuin ehdin saada sen ulos. Samana kesänä perheemme eläinseksi jutut laajeni. Oikeammin sain tuolloin tietooni vanhemman veljeni touhuista. Menin keräämään kananmunia, huomasin navetan oven olevan raollaan, jota...
Sitä varten sinne kai mentiin, että haluttiin olla vapaana. Astua ulos rooleista, kuin kesäleningistä. Minulle ne roolit olivat äidin, vaimon ja virkanaisen rooleja. Naiseus oli pysytellyt sivuosassa kulisseissa. Mutta tempaisin nyt, kun mieskin siihen kannusti. Sinähän mökilläkin tykkäät hupsutella niin, oli hän kannustanut. Se oli totta. Tykkäsin leikata nurmea yläosattomissa ja perata rikkaruohoja porkkanapenkistä vatsanalus...
Ahtivihdan opisto oli Suomen mittapuulla harvinainen 1900-luvun alussa perustettu ja siitä lähtien toiminut sisäoppilaitos yläaste- ja lukioikäisille. Koulu oli tehty vanhan maatalokartanon tiloihin ja joskus sen perustamisaikoina koulun arvomaailmaa olivat tiukasti säädelleet puolikristilliset arvot. 2000-luvulla noista vanhan ajan jäänteisistä käyttäytymissäännöistä ja protokolloista ei ollut jäljellä juuri mitään, kuin vain kunnioitus opettajia ja muita oppilaita kohtaan....
Aivan alkuhetket, jolloin huomasin mielihyvän tunteen, kun sormeni eksyivät sivelemään pientä pimppiäni muistan jotain 6 - 7 vuotias olleeni. Alun silloin tällöin hapuiluni sormellani pimppini huulilla ja pikku klitoriksen pyörittelystä. kehittyi viimein päivittäinen rituaali siten, että jo alakouluaikaan piti koulupäivänkin kuluessa vessassa sormittaa. Myöhemmin hiukan yli kymmenvuotiaana oloin käyttää erilaisia esineitä joita työnsin jonkun verran...
Käveleksin metsäpolkua ilman sen kummempaa päämäärää tai tarkoitusta. Harjutaipaleella jäin makoilemaan iltapäivän aurinkoon vähän polusta syrjempään ja katselin perhosten ja muutaman mehiläisen lentelyä. Olin nukahtanut ja heräsin naisääniin. Odottelin, että naiset menevät ohitseni ja lähden sitten palailemaan talonvahdiksi kotiini. Äänet kuitenkin pysyivät samalla paikalla joten lähdin polulle ja ajattelin mitähän ne tuonne metsään ovat jääneet...
Ei nimiä, ei kaupunkia, niin voi kertoa omasta työstään. Meillä siistijöillä (entisillä siivoojilla) on ns. nimikkokohteita, joita käymme siistimässä. Minulla on mm. virkanaisen ja -miehen asunto. Suurehko omakotitalo lähellä kaupunkia. Tietenkin myös tarpeeksi vanttera talonvahti, sellainen musta suurikokoinen koira. Olimme talon koiran kanssa tutustuneet eikä se enää katsonut tarpeelliseksi haukkua saapuessani työkeikalleni. Myös tänään se...
Kello 13.15 Saavun kotiin ja pudotan takin lattialle. Vihdoin kotona. Takana tarpeeksi rankka päivä. Asun vielä aikuisen siskoni kanssa vanhempiemme luona. Menen ensimmäisenä jääkaapille ja alan tekemään voileipää, jotta kurniva vatsani rauhoittuisi. Teen leivät, laitan tarvikkeet takaisin jääkaappiin ja istahdan keittöön. Kaivan kännykän taskustani ja alan selaamaan nettiä. Tarkistan, onko Youtube tililleni tullut uusia kommentteja...
Olen ollut setäni työpaikalla harjoittelussa jo kaksi viikkoa. Järjestelin tapani mukaan papereita, kun setäni tuli toimistoon. Hän käski minun lähteä kotiin aikaisemmin näin perjantain kunniaksi. Mikäpä siinä, ajattelin ja sanoin heipat sedälleni. Viikonloppu kului nopeasti, kunnes sunnuntaina poikaystäväni jätti minut?! Se todellakin kouraisi, ei suhteen vuoksi, se oli ollut jo kauan toivotonta, vaan seksin takia,...
Olin juuri aloittanut kesälomani ja ajattelimme tyttäreni kanssa viettää yhdessä elokuva iltaa, kun vaimoni oli yövuorossa. Vaimoni on ensihoitaja ja siksi usein yöt töissä. Sovimme Julian kanssa (tyttäreni), että olisimme kummatkin kotona viimeistään yhdeksän aikaa illalla. Minä kävin kaupasta hakemassa pussin sipsiä, dippiä, sekä vähän leffa juotavaa. Otin tyttärellenikin muutaman siiderin, koska ajattelin, että onhan...
Oli sateinen elokuun ilta ja olimme juuri lopetelleet partiomme Tampereen kaduilla. Laahustin nuhjuiseen yksiööni, potkin laskukasan ovelta syrjään, tervehdin seinällä roikkuvaa lippua ja ripustin liivini naulakkoon. Istahdin sohvalle ja nappasin tottunein ottein pullon Koskenkorvaa sohvapöydän alta. Väkevä kirpaisu toi lohtua. Illan tarkoituksena oli ollut suojella kantasuomalaisia naisia maahanmuuttajien seksinhimoisilta agressioilta, mutta kaduilta ei löytynyt sen...
Jenni on 16 vuotias hyvin kehittynyt teini, joka on muun perheensä kanssa matkalla saaressa siejaitsevalle loman viettopaikalle. Loma paikka siejaitsee Ahvenan maan lähettyvillä johon pääsisi lauttala. Matka oli kestänyt jo lähemmäs kolmatta tuntia, Jenillä alkoi olemaan jo hivenen tylsää odottaa. Isä kertoi, että matka kestäisi enään noin 15 minuuttia. Jenni voihkaisi innosta kun sai tietää,...
Muutin pois kotoa äidin helmoista 21-vuotiaana. Sain vuokrattua pienen yksiön kerrostalosta rauhallisella alueella. Naapureina minulla oli paljon eläkeläisiä ja tämä sopi minulle hyvin, koska olin vuorotöissä. Naapurini olivat oikein ystävällisiä ja heidän kanssaan olikin mukava vaihtaa kuulumisia. Samassa rapussa asui pirteä leskirouva Kirsi, joka oli varsin menevä eläkepäivillään. Hän aina tavatessamme kertoi mitä oli tehnyt...
Perheemme mökki viikonlopusta oli kulunut jo tovi ja kesä vaihtui syksyyn. Lari oli mökillä tapahtuneen jälkeen harrastanut äitinsä kanssa seksiä muutamaan otteeseen. Kerran tulin töistä kotiin ja tulin ilmeisesti niin äänettömästi että Lari ja Satu eivät kuulleet tuloani. Menin makuuhuoneemme ovelle ja oven raosta kurkistin ja siellähän ne kaksi kiimaista olivat täydessä touhussa. Satu oli...