Nussin toisten akat kuntoon

JoskusPanettaa Seksinovellit
09.03.2021
20479 näyttökertaa
0 kommenttia
0.00
Kerron, asiasta kun erikoistuin nussimaan toisten akkoja. Osaa nussin pyynnöstä tiineeksi, osaa vain nautinnokseni ja huvikseni. Ensimmäinen oli vanhimman veljeni eukko. Oli kolmekymmentä, naimisissa jo 6 – 7 vuotta lapsetta. Tapahtui 1980- luvulla kun olin viimeisellä lomalla armeijasta etsimässä asuntoa, sekä katsomassa veljeni kellarissa vähäistä omaisuuttani, jonka lähtiessäni sinne vein. Veljen vaimo on Anne. Jo silloin hieman rouvaantunut. Pehmeyttä oli kertynyt poskiin, käsivarsiin, pyllyn ja reisiin. Tumma ja kaunis edelleen kurveineen hän oli. Nyt lauantaina oli Pihlajamäessä yksin kotona, kun ilmoittamatta soitin kelloa. Kieltämättä nykykäsityksen mukaan minä tein metoota… tai kai alkuun pakotin seksiin, ottamalla hänet keittiössä takaapäin kiinni rinnoistaan. Suutelin kaulaansa ja kerroin olevani häneen kestokiimassa nytkin. Kyllä Anne kielteli, hämmästeli ja hieman rimpuili pois. Se väheni heti, kun hellin, hyväilin ja käsittelin niitä pään kokoisia tissejään. Pian avasin farkuista tehtyjä lyhythousujaan ja puskin käpälälläni yhdessä pois molemmat pöksyt. Ne pöksyt putosivat nilkkoihinsa. Onnen käsi kurvasi tiukan, mustakarvaisen viidakkokarvavyöhykkeen yli vitun huulille, siitä sisään. Kahden sormen panossa Anne jo pyyteli sänkyyn ja minutkin alasti.
Nussimme heti lailla mitään sivistynyttä tapaa. Se olisi ollut varmasti raiskaus, ulkopuolisen katsomana, mutta Anne piti siitä kiljuen lisää ja kovempaa. Piti koirapanossa lyödä pakaroitaan kunnolla ja kovaa. Lopulta sitä armeijan kiiman ylituotantoa tuli kunnolla sisään. Enkä kysellyt ehkäisystä sanaakaan! Anne väitti maatessamme, että veljeni ruiskuja hän ei tunne, mutta nyt lensi kohtuun saakka.
Me nussimme siviiliin tullessamme jatkuvasti. Muutaman päivän olin heillä asunnon löytymisen viipyessä vieraana. Myöhemmin tulin ennen seitsemää aamulla katsomaan kulmalle, kun veljeni lähti töihin. Melkein samassa alaoven avauksessa ryntäsin sisään. Kerrankin Anne oli jo alasti odottamassa. Me nussimme eteismatolla karvattomina simpansseina, no ainakin apinoina. Pesimme pallin, vitun ja lähdimme kahdeksaksi itsekin töihin. Kesällä Anne pamautti asian. Hän on raskaana kuudetta viikkoa ainakin. Oliko minun – kuka tietää? Syntynyt likka on nykyään kaunis varatuomari.
Seuraava toisen miehen akka oli uusi talonmiespariskuntamme. Vanha lähti avioerossa pois. Tämä oli samaa kesää, kun minulla oli Annen kanssa se suhina. Nyt oli ruotsinkielinen pariskunta, jolle omalla lukion tvungen svenskallani heittelin hauskojani. Vaimo Birgit piti niitä naurettavina, sanoikin sitten, että hänen suomensa on kyllä hyvää, joten puhutaan vain suomea. Yhtenä heinäkuun aamuna Birgit oli kadulla varsiroskiksen ja harjan kanssa keräämässä tumppeja ja Hessburgerin paperia. Ajoin alas ja menin jututtamaan aivan tarkoituksenani päästä panemaan nyt, tai asian ainakin vireelle. Hur står det tillin jälkeen kyselin, missä Tarzaninsa on, kun on kaunottarensa laittanut harjaamaan. Kuulin lähteneen käymään Kimitossa isäänsä katsomassa, joka oli ajanut traktorin ojaan. Aivan muutaman neutraalin virkkeen jälkeen menin asiaan, kertoen, että Birgit on hyvin kaunis, naisellinen ja uroksissa, kuten minä, herättää kaikenlaisia haluja. Tämä oli harkittua imartelua, tai olihan hän kaunis noin kolmekymppinen, mutta tietomääräni naisista oli kasvanut tässä imarteluasiasta. Sen mukaan imartelu avaa viisi haittahakaa pillulle pääsyssä. Itsekään en ole miehistä rumin, lisäksi jokin naisiin vetoava, nuori ja kova on minulla hallussa. Birgit nojasi harjaan. Sanoi yllättävästi asian, jota en uskonut kuulevani.
- Kuule! Sinä olet hauska, olet aina ollut ystävällinen. Olet minua nuorempi ja komea mies. Me seisomme nyt koko talon töllisteltävänä tässä. Minä haluaisin puhua kahden kanssasi enemmän … jopa intiimistä asioista.
- A- rappu ovi 20. Tule luokseni!
En tuhlannut minuuttiakaan aika hänen saapuessaan. Kumarruin avaamaan sandaalinsa ja ottamaan ne pois. Pidin lantiostaan kiinni kaatumisen estämiseksi. Napitin se eräänlaisen työtakin auki ja laitoin naulakkoon. Alla oli t-paita. Rullasin rinnat näkyviin. Huuleni olivat kiiman tulessa ja kieleni eräänlainen erotiikan hiekkapaperi. Birgit sanoi suunnilleen.
- Aaah! Haa! Sinä olet suora, nopea ja tekee hyvää. Jatka loppuun saakka nyt!
Se loppu oli itseni riisuminen ja farmarit lattialla aluskalsarien kanssa Birgitialta.
- Raiskaanko tähän eteiseen, vai sänkyyn?
- Vie sänkyyn! Minun on mukavampaa maata pehmeällä. Sinulla on jette kyrpä!
Tämä Kemiön saarelta oleva nainen osasi seksissä niin monta ja hyvää temppua, ettei huonommat pornonäyttelijät niitä hallitse! Vitun ja kyrvän imennän jälkeen oli vuorossa ratsastus. Hän ei ensimmäistä kertaa jalkaansa heittänyt miehen reisien yli ja istunut jöpöttävään lihaan itseään. Liikkeet olivat kuin pillastuneen ampaiset ikkunoiden välissä. Tämä isorintainen nainen piti puristelusta ja nautti, vaikka ei kaikki isotissit aina tunne mitään. Nussittiin takaa koiraa. Nussittiin Birgit kyljellään ja minulla oikea reitensä sylissäni. Istuen vasemman reitensä päällä nussin hitaasti. Loppuun tehtiin lähetyssaarnaajan loppukiri. Spermaa tuli, vaikka oli Anne jo vienyt parhaan armeijavaraston moneen kertaan. Toipuessamme kysyin, mikä se asiansa olikaan?
- No ei siitä enää kannata puhua. Se oli hieman tätä, mitä tehtiin ja olisin kysynyt neuvoa, miten saan mieheni pois seksin estoistaan. Nussithan sinä tuolla ihanalla, isolla kyrvälläsi minua usein?
- Aina, kun äiti ja vaimoni ei ole kotona.
Tuon sanoin pakkoruotsillani. Birgit oli raskaana. Ehkä hän Annen kanssa makaa samassa huoneessa synnyttäneine kevättalvella.
Kolmanneksi kerron nyt hiljattain tapahtuneen. Olen nykyään osastopäällikkö perheyhtiössä. Valta vaihtui vanhalta isältään nousukkaalle pojalleen. Pojalla on itseään selvästi vanhempi eukko. Sama nainen toi avioliitossa yritykseen suunnatussa osakeannissa satoja tuhansia kassan pelastusrahaa. Tämä nainen, Maarit, on myös nousukas, jolle Saimaan rannan perintömetsät ja huvilatontit toivat sitä värillä painettua paperia. Olen puhunut muodollisuuksia kanssaan kolme kertaa tavatessamme. Nyt on tilanne, että minun ja hänen pitää Turkuun mennä messukeskukseen tarkastamaan lauantaina alkavien messujen yhtiömme esittelyosasto. Minä ajan moottoritiellä Turkuun. Maarit yllättävästi halusi sinuttelun ja kaiken turhan jäykkyyden pois väliltämme. Ennen Turkua me jo puhuimme seksistä, avioliiton helvetistä, aviopetoksista, sekä naisen vittumaisesta tilanteesta, kun neljän kymmenen jälkeen alkaa paskavuodet, limakalvot kuivaa ja muuta. Reseptionnissa Maarit ottaa tavallaan asian johtoonsa.
- Käydään saman tien katsomassa se osasto! Minä haluan keskustella kanssasi enemmän, asiaa, henkilökohtaisiakin ongelmia.
Meillä oli omat huoneemme. Ajoimme messuille. Siellä oli yhtiön kolme ihmistä laittanut huomista varten paikan suunnilleen, kuten oli piirretty. Se oli hyväksyttävissä. Tulimme hotellille, Maaritin huoneeseen. Koska olen yli kolmekymmentä vuotta iskenyt naisia, niin siitä tullut kova kokemus, ammattitaito ja turhien asioiden pois jättäminen, me päädyimme alta puolen tunnin suuteleman. Kolmen minuutin kulutta olin kuorinut Maaritin alasti. Näytin myös törröttävän, kovettuneen lihasvarteni. Maarit halusi siihen kiireellä geeliä liukastajaksi. Sormeili omaan pilluunsa sitä melko syvälle kiroten kalvojensa kuivuuden.
- Siksi mieheni ei enää nussi kanssani! Sitä vituttaa tämä geelin kanssa pelaaminen. Käy naimassa nuorempia. Ihanaa, että sinä ymmärrät tuon komean kullisi kanssa tämän pikku odottelun. Paina nyt heti sisään! Olen hieman kostunut luonnollisestikin.
Kömmin kyrpä paksussa, kirkkaassa vaseliinissa Maaritin reisien väliin. Tein käskyn mukaan. Synnyttänyt vittu oli väljää ja geeli ihmeellisen hyvä liukastamaan. Tätä pitää ostaa itsellekin vanhoja naisia varten. Vaikka pillu oli kuvamaan päin, niin tämä nainen ei ollut hukannut muuta osaamistaan nussia. Eikä ollut lantiossaan jäykkyyttä antaessaan vastaan alapuolelta jokaiseen kymmenen minuutin työntööni. Melko hikisinä ja kiimasta hetkeksi vapautuneena huohotimme laukaisujeni jälkeen. Maarit vakuutti nauttineensa pitkästä, pitkästä aikaa vierasta miehestä ja kovasta kyrvästä. Seuraavaksi, jos jaksan, hän ottaa suihin geelistä välittämättä spermani. Jaksoin minä, kun tämä oli sen verran kiihottavan kiiman nostanut minuun. Minusta tuli Maaritille yli viisikymppinen rakastaja. Maarit itse lähestyy vuosipäiväänsä. Kai luonto tekee ihmeitä, mutta hänen liman eritys palautui osaksi takaisin. Käytimme toki geeliä. Meillä oli toinenkin yhteinen työmatka, jonka jälkeen Maarit oli miehensä kanssa puhunut siitä, että Maarit saa pitää minut leikkipoikanaan. Pitää kertoa, että tätä on nyt jatkunut kaksi vuotta ja risat. Maarit on siirtänyt sellaista varallisuutta muutamia kymmeniä tuhansia minulle, joista miehensä ei tiedä mitään. Ne ovat, kuten sanonta kuuluu.
- Teit minut viisikymppisenä seksistä nauttivaksi naiseksi takaisin! Se on jo kalliimpaa, kuin nämä setelit! Sinä pidät minusta nussiessasi ja muutenkin! Minä voisi mennä kanssasi naimisiin, mutta se olisi taloudellisesti tyhmä teko minulta, kun voimme matkustaa ja nussia milloin haluamme nytkin kuin aviopari.
×
© Copyright Orkku.net 2020. All Rights Reserved.